2. tammikuuta 2017

PALUU BLOGIN PARIIN

Moikka!
Siitä onkin pitkä pitkä aika, kun oon viimeksi postaillut Youtubeen tai tänne blogin puolelle. Ja tämä pitkä tauko onkin tehnyt tehtävänsä ja sitä nimenomaan tarvitsinkin. Nyt haluan taas pikku hiljaa palata ainakin näin aluksi blogin puolelle ja katsotaan myöhemmin paluuta Youtubeen.

5

No mitä mulle siis kuuluu?
Mulle kuuluu tällä hetkellä oikeastaan hyvää. Makaan tällä hetkellä lomalaisena sängynpohjalla ja kuuntelen mun lemppari soittolistaa Spotifystä. Kaikkeahan sitä on kerennyt tämän tauon aikana tapahtuaan, kun tässä on ollut niin hirjan pitkä aikaväli. Mutta aloitetaan vaikka pikatiivistys kesästä.

4

Kesä meni mulla loistavasti, voisin ehkä tehdä postauksen matkakuvista - kiinnostaisiko nähdä kuvia Espanjasta, Norjasta ja Ruotsista? :-) Kuvia on kyllä ihan älyttömästi, etten ole vieläkään jaksanut selata kaikkia läpi, mutta jospa nyt lomalla olisi aikaa kurkata muistikortin uumeniin, heh. Selailin yksi ilta puhelimella otettuja reissukuvia ja iski ihan järkyttävä ikävä kesää. Tuntui, että kesä oli niin huoletonta aikaa.

2

Kesän jälkeen palasin koulunpenkille istumaan vikaa vuotta peruskoulua. Ja sillä tiellä olen vieläkin :-) Etten siis koulusta sentään ole karannut. No ei, onhan tässä kesän jälkeenkin tapahtunut kaikenlaista. Olin muun muasssa TET-hajroittelussa Terveystalolla ja oli kyllä unohtumaton kokemus. Jotain sellaista olisi unelma päästä työskentelemään tulevaisuudessa. Oon myös aika tiheeseen tahtiin käynyt Turussa ystävien luona viettämässä mitä milloinkin, pikkujouluista synttäreihin ja ihan muutenkin vaan on tullut lähdettyä.

1

Talvi on sujunut oikein moitteetta. Odottelen vieläkin irvistelevä ilme kasvoilla kahdenkymmenen asteen pakkasia, miten mä selviän? Oli ihana fiilis kun pääsi vihdoin jouluostoksille, kun oli viimeisen kokeenkin tuhrastanut. Eipä kuitenkaan kestänyt kauaa, kun tulinkin heti kipeäksi, kuume nousi ja pää- ja kurkkukipu oli niin kova, että tuntui että pyörryn makuuasennossakin. Kuume onneksi laski ennen jouluaattoa. Itse aatto meni tosi hyvin, lahjat oli ihania! Nyt käväisin uuden vuoden viettämässä Turussa ja nyt olenkin takaisin kotona ja flunssa iski takaisin. Nyt siis varmaan lepäilen tämän ja ehkä huomisenkin päivän kotona! Jouluomaa on onneksi vielä viikko jäljellä, siitä oon kyllä kiitollinen.

Yhteishaku on ihan pian ja vähän tässä alkaa jo jänskättämään. Tiedän kyllä mihin haen, ei siis sen suhteen paniikkia, mutta en millään haluaisi sitten myöhemmin katua päätöstä.. No, ehkä luotan vaan siihen, että osaan tehdä oikean valinnan :-)

3

Tässä oli vähän kuvia, joita käytiin yhdessä räpsimässä isomman veljen kanssa muutama viikko sitten. Pienempi veli on kasvanut niin hurjaa vauhtia, että pianhan tuo jo puhuukin kunnolla. Kaikki sanat alkaa tulla jo niin selvästi ilmi. Kunhan ei vaan kasvaisi ihan liian nopsaan :-(

Haluaisin niin kovasti kuulla, miten teillä on mennyt joulu? Ja kaikenlaisia postausehdotuksia voisin ottaa vastaan myös! Näiden kuulumisien myötä, kivaa alkavaa vuotta ja ihanaa, että ootte jaksanut pysyä messissä, vaikka oonkin tarvinnut vähän pidempää taukoa tässä. ♥︎

21 kommenttia:

  1. Et arvaakaan miten ilonen olin kun huomasin että olit tehnyt postauksen! Tää sun blogi on ollut jo pitkään ihan lemppari, samoin youtubessa sun videot on ollut aina niitä suosikkejani. Ihan mahtavaa että oot palailemassa!
    Itselläni joulu meni hyvin ja rauhallisissa merkeissä. Loma oli mulla lyhyempi ja palasin jo kouluun, mutta muuten menee jees!

    anskukoo.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos ihan älyttömän paljon kommentista! Näitä on aina niin ihanaa saada.
      Kiva että joulu sujui hyvin :-) Ja onneksi sitä taas kohta tottuu kouluarkeen!

      Poista
  2. Tosi kiva kuulla, että oot palannut taas blogin pariin. Hirmu kauaa en kerennyt sun blogia lukea ennen taukoa, mutta sen verran tuli selattua, että voin sanoa tykkääväni kovasti!

    Ihanaa uutta vuotta sullekin! :)

    http://sofia-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla Sofia, kiitos paljon! :-)

      Poista
  3. Ihanaa et oot palaamassa takaisin.sun blogis ja youtube kanava on ihania.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi12:55 ap.

    Welcome back! ihanaa nähdä sut taas täällä. <3

    VastaaPoista
  5. Anonyymi5:01 ap.

    Täällä myös yksi, joka ilahtui superpaljon, kun huomasi sun uuden postauksen :) Aivan ihania kuviakin!
    Joulu meni hyvin ja uusi vuosi starttasi flunssan merkeissä, mutta eiköhän tämä tästä. Vuosi 2017 ei voi mennä huonosti, jos siekin jatkat taas blogiin kirjoittelua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, voi että kiitos paljon sulle! Toivottavasti nyt jo parempi fiilis ja flunssakin parantunut jo ihan kunnolla. :)

      Poista
  6. Täällä myös yks joka ilahtu kun sulta oli tullu postaus!:) Nuo kuvat on niin ihania!♡

    VastaaPoista
  7. Kiva kun oot takaisin, oon kaivannut sun positiivisuutta ja ihania kuvia :) Nyt mua kiinnostaa et mihin hait yhteishaussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhteishaku on tosiaan vasta ensi kuun puolella, mutta lukioon mä haen :-) Kiitos kommentista Nelli!!

      Poista
  8. Hyvä kun tuli selailtua pitkästä aikaa blogi listoja ja sieltä napsautettua kans sun blogi auki! Kiva päästä taas pitkästä aikaa sun blogia. Itsellä on kanssa blogi, ja itselläkin vähän ollut taukoa mutta yritän nyt ryhdistäytyä kirjoittamaan useammin ja olisi tosi kiva jos kävisit katsomassa mun blogia :) Hyvää alkavaa vuotta sulle <3

    iriskakko.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko käydä kurkkaamassa! Kiitos Iris, ihana kommentti :-)

      Poista
  9. Anonyymi6:27 ap.

    Juuri tänään katselin youtubekanavaasi ja mietin oletkohan nyt sitten lopettanut kokonaan vlogaamisen, sama tämän blogin kanssa. Kyllä hymy levisi kun huomasin tämän postauksen! :) ♡

    VastaaPoista
  10. Anonyymi12:23 ip.

    Tuli mieleen, et millasta siellä terveystalolla oli tetissä, tai millasii juttuja sait tehä siellä? :) Ja mihin aiot hakee yhteishaussa, lukioonko? (: Oli kiva kuulla sun kuulumisia pitkästä aikaa. Ois huippua jos sulta löytyis vielä aikaa ja innostusta youtubenkin puolelle, ikävöin nimittäin sun mahtavia videoita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan huippu viikko! Pääsin tutustumaan kuvatamisen puolelle, hammashuoltoon ja kaiken kruunasi tutustuminen leikkaussaliin ja pääsy seuraamaan itse leikkausta. Tehtiin tietenkin pienempiä hommia kuten tavaroiden järjestelyä ja uuden sovelluksen mainostusta.
      Yhteishaussa tosiaan haen lukioon! Kiitos kommentista, täytyy pohtia Youtuben puolta vielä, mutta en jätä informoimatta ketään :-) ♥︎

      Poista
  11. Anonyymi10:24 ap.

    Moikka! Mua kiinnostais, että miten pääsit tuonne TETiin, onko sulla suhteita vai ottavatko sinne muutenkin? Kiitos jos vastaat! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan suhteilla, mutta kyllä ottavat varmaan ilmankin! :-)

      Poista